torstai 7. huhtikuuta 2016

Lisää pikkurussia ♥

hiihtolomaviikon tunnilta, (c) Sanna
Maanantaina me suunnattiinkin Kopinsalmeen, Sannan ponien uudelle tallille. Napattiin ensin Elli matkaan ja Sonja vähän myöhemmin, Elisa siis ton tallinvaihdoksen takia tunnit lopetti. Helposti löydettiinkin perille! Sitä mein tuntia edeltävää tuntia ei ollut, joten päästiinkin laittelemaan ponimme ihan ite valmiiksi. Ekana mentiin tosin tsekkaaamaan talli läpi!

Sanna sano mulle taas suoraan poniks Ginon ikävä ton ponin kyytiin olikin jo, vaikkei edellisestä kerrasta tosiaan pitkää aikaa ollut edes:D, Elli ja Sonja saivat päättää Oonan ja Mokan väliltä. Mokka olin siis tuolla Kopinsalmessa tuntikäytössä oleva suokki, mun on paha hepasta mitään sanoa, kun en oikeestaan mitään tiedä. Lähettiin Ellin kanssa hakemaan ponit, Ginon kanssa selvisin jopa niistä sähkölangoista, kun en oo koskaan ollut kovin hyvä ponin kanssa niistä selviämään. Hoidettiin ponit karsinoissa, nekin on niin ihanan tilavat! Ginolla oli myös aika söpöt uudet, siniset suitset.:D

Lähettiin kentälle kun oltiin valmiita. Sain ite säheltää jalustimien kanssa hetken, jonka jälkeen päästiin alkukäynneille. Kenttä oli sieltä ihan reunoilta pikkasen märkä, joten ei ihan reunoja pitkin menty. Jonkun aikaa käveltiinki pitkällä ohjalla, kun sitä meiän tuntia edeltävää tuntia ei ollut, jonka jälkeen taidettiin siirtyä kevyeeseen raviin.

Tehtiin käyntisiirtymiä ja vissiin jokaiseen kulmaan voltit. Ginon kanssa saatiinki ihan kivoja käyntisiirtymiä, poni hidasti istunnalla taas aika kivasti. Siirtymät takasin raviin saatiin siitä mistä ite halusinkin. Volteilla sain ponia aseteltua ja taivuteltua kivasti, alkuun meni taas vähän huonommin, mut siitä poni alko vertyä ja hommat sujua. Tehtiin käyntisiirtymiä ja voltteja molempiin suuntiin, en vaan voi tajuta, miten vaikeelta vasen kierros taas alkuun mulle tuntu. Tossakin hommassa Sanna sai mulle muistutella, et Ginolta voisin pyytää enemmänki ravia, kun sitä peruspuksutusravia.

Annettiin hetkeks vähän pidempää ohjaa, jonka jälkeen aloteltiinki se varsinainen tehtävä. Sanna oli kantanu keskelle pituushalkasijaa kaks puomia, joiden väliin tehtiin ensin käyntisiirtymä, joka myöhemmin vaihdettiin pysähykseksi. Mentiin siis koko ajan ravissa tota. Päädystä käännyttiin sit kumpaan suuntaan halus, kulman jälkeen kiemuraura pitkälle sivulle. Siihen keskelle tehtiin jossain vaiheessa voltti.

Otettiin siis ekaks raviin ja hiljalleen alotettiin tehtävä. Ginon kanssa jokainen pituushalkasija oli aika suora! Eka käyntisiirtymä yllättäen jäi vähän kiireiseks, mut sen jälkeen saatiin parit ihan hyvät käyntisiirtymät. Kiemuroilla tiet oli ihan hyvin hallussa, voltitkin suju ihan hyvin. Pysähykset ravista tulikin ekalla kerralla käyntiaskeleen kautta, takasin raviin päästiin suoraan. Sen jälkeen alko pysähtyminenkin sujua! Aluks ponilla oli myös pieniä kärsivällisyysongelmia, vikalla kerralla ruuna maltto kuitenki hyvin ja saatiin hyvä pysähys sekä siirtymä raviin!

Käveltiin taas ihan pieni hetki, kun Sanna kääns ne puomit toisinpäin. Otettiin laukkaa niin, et käännyttiin metsän puoleiselta pitkältä sivulta kentän halki, puomien välistä nostettiin laukka sen mukaan et kumpaan suuntaan oltiin kääntymässä, sai siis ite päättää. Laukassa tehtiin päätyyn ympyrä, jonka jälkeen takasin raviin. Ekalla kerralla laukka nous vähän hassusti, mut tehtävästä selvittiin jotenkin. Toiseen suuntaan nousikin sit paremmin, käskyks sain kerran napauttaa raipalla vauhtia poniin, mentiinkin se ympyrä sit aika vauhilla..:D Sen jälkeen alkokin sujua molempiin suuntiin, pari kertaa nous väärä laukka mut ne sain helposti korjailtua.


Loppuun ravailtiin ja tehtiin ympyröitä sekä muita loivia kaaria, jossain vaiheessa alettiin antaa ohjaa. Hetki ravailtiin molempiin suuntiin, jonka jälkeen hidasteltiin loppukäynneille. Saatiin tallissa ponit aika nopeesti hoidettua pois ja päästiinki suoraan kotimatkalle.

Ja pikkasen infoa taas tulevasta loppuun: lauantaina lähdetään pikku-Sannan kanssa Lahteen tuhlaamaan rahojamme, heppakamaa ostoslistalta löytyy. Maanantaina saadaanki Sanna kuvaamaan tuntia, eli jotain nykyaikasta materiaalia luvassa!:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti