sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Rahantuhlausretki Lahteen

Taisin jo jossain aiemmassa postauksessa ennen Lahden reissua mainita, et rahoja lähdettäis tuhaalaan heppakamoihin. Viikko sitten lauantaina pikku-Sanna apua miksen kestä nyt tota nimitystä, anteeks snannapieni tulikin meille jo puolen kaheksan maissa aamulla ja päästiin hieman aikataulusta etuajassa lähtemään Lahteen.

Pysähdyttiin ton aikasemman lähdön takia nappaamaan pienet myöhäiset aamupalat. Silti oltiin muutamaa minuuttia ennen kymmentä Horzen pihassa, joten hetki odoteltiin ja kellon ollessa kymmenen suunnattiin shoppailemaan.

Metsästettiin miulle ekana saappaat, jonka jälkeen päästiinki Sannan kanssa tutkailemaan housuosastoa. Itellä oli jo aika selvänä, et mitkä housut haluaisin tai ainakin kokeilisin. Ne löytykin nopeesti ja muutamat muutkin housut nappasin sovitettavaksi. Kuitenkin ne miun alusta asti kuolaamat housut olivat just perfect, joten ilman useempien housujen sovittelua ne lähtivät matkaan. Huppareita ja takkejakin ehin nopeesti katsella Sannan sovittaessa housuja, mut niistä ei mitään miulle löytynyt. Sannan ollessa housunsa löytänyt, metsästettiin vielä miulle uusi kouluraippa, kun muutama viikko takaperin onnistuin vanhan jättämään auton oven väliin tallilta lähtiessä.. Siitä sit kaiken muun tavaran ihastelemisen ja kuolaamisen jälkeen siirryttiin kassalle ja lähdettiin kohti Kärkkäistä.

Kärkkäiseltä lähtikin matkaan sitä sun toista, muttei niistä sen enempää kuin mitä tallikäyttöön tuli. Kierreltiin Sannan kanssa kahdestaan tuolla, alkuun onnistuttiin tappamaan aikaa kosmetiikkaa tutkaillessa, jonka jälkeen suunnattiin toiseen kerrokseen etsimään mulle hupparia. Tallikäyttöön huppari oli siis etsinnässä, kun ei Horzelta ollut mitään kivaa löytynyt. Eikä menny kauaa, että oltiin mulle huppari löydetty! Hetki kierreltiin, jonka jälkeen suunnattiin etsimään isäni, jolta saatiin auton avaimet. Siitä lähettiinki sit kassalle ja heitettiin kamat autoon, etsittiin isäni uusiks ja palautettiin avaimet. Lähettiinkin sit Sannan kanssa Scan Burgeriin etsimään ruokaa ja loppuaika istuttiinkin jollain penkillä käytävällä.

Paluumatka tyssäskin Kouvolaan, Veturiin, kun selvis ettei Sanna siellä ikinä ollut käynyt. Muutamat ostokset sieltäkin lähtivät matkaan, mut ei niistä sen enempää. Lähettiin sit takasin Savitaipaleelle päin, Sanna täällä hetken oli jonka jälkeen lähti kotiin.

Nyt kuitenkin näihin ostoksiin. Kaikki heppailuostokset taisivatkin jo viime postauksessa näkyä, tässä nyt kuitenkin sit vähän enemmin niistä sanottuna. Olisin tän postauksen voinut jo viime viikonloppuna julkaista, mut kivempi kirjotella, kun jotain kokemusta kamojen käytön jälkeen on.


edellisessä postauksessa kamoja paremmin näkyikin, joten tässä nyt vaan nää muutama kuva
Saappaat löytyivätkin aika helposti, matkaan lähti Horze Santiagot. Nää nyt tosiaan mulla on kerran ollut ratsastaessa jalassa, oon tyytyväinen! Hinta-laatusuhde näin kerran käytön jälkeen sanottuna kohdallaan, tottakai itellä vielä vähän hukassa toi saappailla ratsastaminen, kun ekat ns "kunnon saappaat" noi mulla on. Eiköhän kuitenkin ajan myötä ala sujua. Hintaa noilla saappailla oli 149,00€.

Jo useempi viikko ennen Lahden reissua päätin, mitkä housut haluaisin jos ne hyvät olisivat ja niitä tuolla olisi. Jo kauppaan astuessa osuivat nuo silmään, just yks mun kokoa siinä sit olikin. Housut ovat siis B Vertigon Xandra BVX. Vähän väriä miunki heppailuun, kun siniset ja mustat rikkinäiset housut omistuksessani on.. Tykkään kyllä, noi istuu niin hyvin, värikin on kiva! Noissa myös vähän erilaiset gripit mitä oon yleensä nähnyt. On muuten ekat kokopaikkaset housut mulla pitkään aikaan, edellisistä on aina jäänyt se fiilis, ettei niillä mihinkään taivu, mutta noi on kyllä kaikin puolin hyvät! Hintaa housuille tuli 155€.

Raipasta ei nyt oikein kummempia voi sanoa, hintaa tais olla 12,95€ tai jotain sinnepäin, ihan tarkkaan en muista.

Huppari on ihan vaan Icepeakilta, Kärkkäiseltä matkaan lähti siis. Tolla hintaa oli 49,99€.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti