torstai 23. kesäkuuta 2016

Puomeja ja vähän chillimpi reissu

ratsastuskuvat (c) Ara

Tähän postaukseen saatte maanantain tunnin sekä tän päivän tallireissun, koska tän päivän heppailuista ei paljoa sanottavaa ole.

Maanantaina sain taas tunnille Essen. Poni oli jo edellisellä tunnilla, joten laittelin Sannan kanssa Oonan valmiiksi. Lähdettiin pikkasen ennen kuutta kentälle ja aika samoilla hetkillä kun myö sinne päästiin, tulivat edellistuntilaiset kaartoon ja päästiin nappaamaan ponimme kaarrosta.

Jalustimien kanssa sain taas säätää hetken, jonka jälkeen päästiin kävelemään. Jonkun aikaa ehdittiinkin kävellä ihan pitkin ohjin, jonka jälkeen otettiin ohjat tuntumalle ja tehtiin parit pysähdykset. Essen kanssa pysähykset ovat aina olleet tosi helppoja juttuja, olivat nytkin. 

Siitä siirryttiinkin sit verkkailemaan ravissa aika itsenäisesti. Essen kanssa tein aika paljon voltteja ja ympyröitä reilusti taivutellen ja asettaen ponia. Ruuna ravas kyllä kivasti ja ihan reippaastikin ja alkoi volteilla taipua ja asettua. Ravailtiin molempiin suuntiin, Esse meni molempiin aika kivasti. 

Ruvettiin siitä sit käynti- ja juomatauon kautta tekemään päivän varsinaista tehtävää, kahdeksikkoa puomeilla höystettynä. Tienpäädyssä oli neljä ravipuomia, keskellä kenttää kaksi pientä kavalettia ja toisessa päädyssä kaksi laukkapuomia. Tultiin aluks koko hommaa ihan vaan ravissa, että jokaiselle tulis tiet varmasti selviksi. 

Ravipuomeilla ei ollut juurikaan mitään vaikeuksia, tajusin tosin vasta vähän myöhään, että poni kyllä venyttäisi askeleitaan puomeilla, jos vaan sitä pyytäisin. Sen jälkeen ainakin ravipuomit sujuivat! Kavaleteillakaan ei mitään ongelmia ollut, aina välillä sai ponia muistuttaa siitä jalkojen nostelusta. 

Ekana tultiin tota tosiaan oikeeseen kierrokseen, mihin poni useesti tarjoileekin väärää laukkaa ja on muutenkin Esselle vaikeempi. Askeleet eivät oikein laukkapuomeille osuneet, videolla pari esimerkkiä tästä. Ekana saatiinkin ohjeeksi, et ihan reippaasti saatais tulla, että siihen väliin päästäisiin. Eipä tää kuitenkaan onnistunut ja uus yritys lyhyemmällä laukalla, muttei siinäkään mitään hyvää tulosta aikaan saatu.

Toiseen suuntaan ravipuomit ja kavaletit sujuivat ongelmitta, laukkapuomeillekin jo vähän paremmin päästiin! Muutamat ihan hyvät pätkät saatiin, ravipuomeillakin tajusin ponilta jotain pyytää. Siitä alettiin hiljalleen ottamaan ravia koko kenttää hyödyntäen ja ympyröitä tehden, molempiin suuntiin. Esse tuntu kyllä taas tosi kivalta ja meni yllättävän hyvin! Loppuun käveltiin jonkun aikaa, jonka jälkeen lähdettiin hoitamaan ponit, kun vaan Esse ja Dani eivät jatkaneet.

Saatiin Esse aika nopeesti hoidettua pois kahdestaan, kun Oona jatkoi seuraavalle tunnille. Laitumelle mennessä räpsästiin parit kuvat siinä ilta-auringossa ja palautettiin poni laitsalle. Siitä sit hyvillä mielin kotia kohti!

tämä ja alempi (c) Sanna.H



Tän päivän tallireissusta ei mulla paljoa sanottavaa ole. Gino edelleeen saikkuilee jalkansa kanssa, joten miulle tuli vaihtoehdoiksi joko liikuttaa Kamu tai siirtää tuo ratsastus elokuulle. Koska kesäkuun vuokrauksista vaan yhden oon Ginolla mennyt (ja sekin vaan käveltiin), päätin ton ratsastuksen siirtää elokuulle. Elli kuitenkin ratsasti, joten lähdin häntä kuvaamaan. 

Hoitelin myös Ginon siinä Ellin laitellessa Esseä kuntoon, harjasin ponin ja hetken syöttelin vihreää kentän luona, jonka jälkeen siirryin kameran taakse kentälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti