lauantai 20. elokuuta 2016

Ehkä tää joskus vielä alkaa sujua

Pahottelut heikosta postaustahdista ja tekstin laadusta, koulu ottaa kyllä oman aikansa heti alkuvuodesta..

kuvat (c) Ara/Inka, kiitos!
Maanantaina mun ratsuna toimi elokuun tuntien mukaisesti Gino, joka olikin jo edellisellä tunnilla. Lähdettiin taas joskus ennen viittä hakemaan Elli ja otettiin Sonja matkan varrelta kyytiin. Tallilla tsekattiin muiden ratsut ja päädyin laittelemaan Mokkaa Ellin kanssa valmiiksi. Jossain vaiheessa karkasin ite sinne kentän reunalle kattomaan edellisporukan tuntia ja jotain juttelin Aran ja Inkan kanssa. Ara tosiaan taas kuvas, kuvia ei paljoa ollut mut videoita sitäkin enemmän! Aika pian edellinen tunti loppui ja myö päästiin kiipeämään heppojen kyytiin.

Tähän väliin selvennykseksi, että kenttä on nyt jaettu kahtia, koiratarhan pääty on pituudeltaan lyhyen kouluradan pitunen, leveydeltään ei ihan siihen yllä vaikka kenttää joka suuntaan on venytetty. Loppupuoli on isompi, kokoa en osaa sanoa, mutta tosiaan lyhyet sivut on entiset pitkät sivut jne.

Alkukäyntien jälkeen otettiin ohjat tuntumalle ja ruvettiin tulemaan kulmiin hitaasti uran sisäpuolella, tehden jonkunlaista etuosakäännöstä. Ginon kanssa noi eivät alkuun sujuneet yhtään, poni ei ollut ihan avuilla. Hiljalleen toistojen jälkeen meno alkoikin jälleen sujua vähän paremmin. Jossain vaiheessa lisäiltiin suorille pätkille ravia ja pitkille sivuille voltit ravissa.

Ravi sujui ihan hyvin, päädyin ite jossain vaiheessa ottamaan jalustimet kaulalle, että saisin pohkeet paremmin läpi. Kyllä siinä sit saatiinkin volteilla vähän parempia pätkiä, kun sain ponin punkemisen sisäpohjetta vastaan kontrolliin. Kulmat tultiin siis käynnissä koko ajan ja alkokin sujua vähän paremmin jossain vaiheessa. Tultiin siis molempiin suuntiin tota hommaa noin, molempiin suuntiin tultiin myös hetki ravissa kulmat huolellisesti ratsastaen. Pätkittäin Gino olikin ravissa ihan hyvä.


Laukkatehtävä olikin tällä kertaa vähän erilainen, nostettiin laukka ravista pitkältä sivulta, kulmaan voltti, pituushalkasijalle ja laukasta suoraan käyntiin, päädystä taas ravi, laukka jne. Laukat nousivat ihan hyvin, kulmiin saatiin jonkunlaiset voltit. Pituushalkasijalle mentiin vähän niin ja näin, kun aika useesti joku oli eessä siinä vaiheessa. Siirtymät käyntiin ei sujuneet yhtään, poni oli aika vahva ja useempi raviaskel siihen väliin tuli. Nostot sujuivat oikein kivasti tosiaan, muuten ei ihan niin hyvin tehtävä mennyt.

Otettiin laukkaa vielä uralla ja ympyröitä tehden. Nostot sujuivat taas oikein kivasti, ympyröitäkin jonkun verran tehtiin. Ympyröiden jälkeen se meno aina jotenkin tyssäs, en tiedä et oliko tona päivänä porukalla jotenkin unohduksissa se, kuka saa mennä jos toinen tulee voltilta, kun tuntu et koko ajan joku tuleekin eteen. Ihan hyviä pätkiä sieltä loppujenlopuks molempiin suuntiin saatiin. silti mun pitäis vaan ratsastaa laukassa enemmän.

Omat fiilikset eivät tunnista mitkään parhaimmat olleet, tehtävä ei ollut mulle eikä ehkä ponillekkaan mikään paras mahdollinen. Laukkatehtävä meni vähän niin ja näin, samoten ne itsenäisemmät laukat. Ihan ok pätkiä kuitenkin välillä tuli ja samanlaista palautetta opettajalta kuin yleensäkin, eli ei se sit ehkä niin huonosti mennyt.

Loppuravien ja -käyntien jälkeen lähdettiin hoitamaan ponit pois, Gino sai ruoankin siinä ja lähdettiin heittämään poni laitsalle. Pientä sähellystä oli sähkölankojen kanssa, muuten saatiinkin hepat nopeesti hoidettua ja takasin pihalle.


videoiden laadut oli vähän mitä oli, näistä ehkä vielä joskus äänivideota luvassa.:D

2 kommenttia:

  1. Voiei ei olis ehkä pitäny kuvaa yhel kädel ku heiluu nii paljo xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olikoha sil suklaan syömisel osansa täs ;)

      Poista