tiistai 23. elokuuta 2016

Onnistunut estepäivä


Lauantaina lähdettiin pikkasen ennen kahta Ellin kyydillä tallia kohti, mulla suunnitelmissa hypätä ja Ellillä jotain mistä en ihan tarkalleen saanut kiinni, jumppasarja siihen ainakin sisältyi. Siinä matkalla vähän pläänäiltiin et miten mahdutettais sille isommalle kentänpuoliskolle mein tehtävät, mut loppujenlopuksi saatiin kaikki aika hyvin sopimaan. 

Tallilla lähdettiinkin edelliskerrasta viisastuneina heti laittamaan esteet kentälle, vasta sen jälkeen haettiin ponit. Kentälle mennessä bongattiin Gino taas päiväunilta.:D Pläänit yhen linjan suhteen tosin muuttui, laitettiinkin se lävistäjälle kun siihen paremmin mahtui ja kukakohan ennen tallille saapumista sanoi, ettei tällä kerralla laita lävistäjälle mitään. Jonkun aikaa meillä menikin siihen esteiden laittamiseen, paremmat järjestelyt näettekin videolla, kun pitkästä aikaa jonkunlaista tallivideota yritin kuvailla!

Esteiden laittamisen jälkeen lähdettiin tallin kautta hakemaan poneja, ruunajengi olikin ehtinyt siirtyä laitumen rannan puolelle. Ei jaksettu sinne alas asti kävellä, joten Ellin kanssa hetki vihelleltiin ja pari ponia sieltä meidän luokse viiletti. Ei ihan kirjaimellisesti viilettänyt, Gino ja Esse oikein lupaavasti ravaten luoksemme saapuivat, Dani olikin jyräämässä kaikkia ja laukalla tuli.:D Eipä myö niitä niin reippaalla vauhdilla odotettu, mut tulivatpa kuitenkin ja kerrankin oli kamerakin matkassa!

Siitä sitten otettiin Gino ja Esse kiinni ja lähdettiin tallia kohti, ekana meinattiin laittaa molemmat ponit käytävällä, mut Elli päätyikin siirtämään Essen karsinaan. Myö jäätiin Ginon kanssa siihen käytävälle. Tällä kertaa tavotteena oli ainakin Ellillä olla mua nopeampi, mut oltiinkin molemmat hitaita kiitos suitsien suunnilleen solmussa olemisen. Kuitenkin ihan riittävän reippaasti saatiin ponit harjattua, kaviot putsattua ja kamat poneille sekä itsellemme päälle. Päivän paparazzit Ara ja Heidi saapuivatkin paikalle just kun oltiin valmiita!


Mentiin eka sinne koulukentän puoliskolle nousemaan kyytiin ja vähän verkkailemaan sileellä. Tehtiin tosiaan sellanen nopee sileen verkka, jonka jälkeen siirryttiin siihen toiselle puolelle ottamaan enemmän ravia ja laukkaa. Siinä pienemmällä puoliskolla käveltiin siis alkukäynnit, jonka jälkeen tehtiin Ginon kanssa parit pysähdykset. Poni pysähty tosi kivasti vaan istunnalla ja muutenkin sain ruunan alusta asti avuille tosi hyvin! Käynnissä tultiin parit väistöpätkätkin, ne sujuivat oikein kivasti! Siitä siirryin keventelemään ravissa, hetken aikaa pyörin ympyröillä ja sit tultiin parit väistöt ravissakin. Ne sujuivat kanssa molempiin suuntiin, tossa vaiheessa tuli sellanen olo et voisin vääntää tunnin kouluakin ihan hyvin!:D Ravista tein myös parit pysähdykset, niihinkään ei tullut käyntiaskeleita väliin.

Siitä siirrytiinkin toiselle puoliskolle kenttää. Alkuun tultiin pari kertaa se mein jumppasarja ravissa, ja muutenkin verkkailin vielä ravissa tossa isommalla kentällä, ympyröitä esteiden ympäri ja muita kiemuroita. Gino oli edelleen tosi hyvin avuilla, tosi herkkä ja reippaasti menossa, oli jo ton ajan ratsastuksen jälkeen ihan törkeen hyvä fiilis! 

Pidettiin pieni käyntitauko siinä sitten, jonka jälkeen rupesin ottamaan laukkaa niin, että tulin sen jumpan ravissa ja sen jälkeen laukannosto. Laukka nousikin tosi pienistä avuista, pohjetta pikkasen siirtämällä mentiikin jo haluttua askellajia. Pientä miettimistä oli siinä, että mihin tuolla sai ympyrän tehtyä, kun esteet olivat niin, ettei oikein ympyrää mihinkään saanut ängettyä, joten jonkunlaisilla soikioilla mentiin sitten.:D Tultiin pari kertaa se jumppakin laukassa, alkuun poni pääs siihen vähän pitkänä, minkä takia ei koko hommaa laukassa päästy. Uus yritys ja huolellisempaa työtä ratsastajalta, sen jälkeen sujukin hyvin!



Tän jälkeen taisinkin alkaa hyppäämään, eli tultiin ekana vaan se jumppasarja laukassa, jonka jälkeen otin raviin, ristikolle ja siitä sit laukannosto pystylle. Tolleen tulin vaan kerran, koska alettiin jotenkin kiemurtelemaan siinä välissä laukkaa nostaessa ja päädyttiin ottamaan yhdestä välistä puomi pois. Taisin tulla pari kertaa ihan vaan sen jumppasarjan sekä linjan laukassa, et se sujuis. Saatiinkin ihan ok hypyt siihen linjalle ja jumpalle hyvät pätkät. Ton linjan tulin pari kertaa toisestakin suunnasta, pihaton kulmassa oli ponin mielestä taas jotain tosi pelottavaa, mikä olikin Ginon mielestä syy ottaa pikkupomppu keskemmälle kenttää. Ton toistumisen takia päädyinkin pysähtymään hetkeks siihen näyttämään ponille, ettei mitään mörköjä siellä ole. Tän jälkeen ei sielä enää mörköjä sit ollutkaan.

Välillä kyllä tuli niitäkin hyppyjä, jotka lähtivät vähän kaukaa tai tultiin pohjaan, mut pääosin hyviä hyppyjä tuli. Tolla linjalla saatiin myös aika hyvin oikeet laukat esteiden päällä, pari kertaa taidettiin väärällä laskeutua.

Seuraavaks taidettiin tulla toi linja niin, et tultiin ekana se linjan a-osa, minkä jälkeen tehtiin voltti sen yksittäisen esteen (toisella lävistäjällä) ympärille, jonka jälkeen toinen osa linjasta. Ekalla kerralla voltille lähtö oli vähän hakusessa, mut toisella kerralla saatiin hyvä volttikin siihen!


Vielä yhdenlaisen tehtävän tohon keksin, lisättiin se toisen lävistäjän yksittäinen pysty hommaan ja tultiin tota vähän kahdeksikkotyylillä molempiin suuntiin. Saatiin taas laukat oikein esteillä aika kivasti, Elli mulle aina huuteli jos väärälle jäätiin. Nekin sain kuitenkin aina korjattua, ei montaa kertaa korjata kuitenkaan tarvinut. Sitä pikkupystyäkin jossain vaiheessa vähän nostettiin, hyvin meni koko ajan.

Loppuun otettiin siitä linjalta alkuperäseltä ristikolta puomit sivuun ja nostetiin sitä toista pystyä n. 50cm korkeuteen. Tulin ton pari kertaa yksittäisenä niin, et saatiin hyvä hyppy siihen, jonka jälkeen tultiin toi vielä pari kertaa sillä kahdeksikkotyylillä, saatiin molemmille hyvät hypyt!



Siitä olikin sit hyvä siirtyä ravailemaan, ravissa tultiin kerran pidemmällä ohjalla se jumppa vielä, jonka jälkeen ravissa kiertelin ja kaartelin ympäri kenttää. Hyvien loppuravailujen jälkeen päätettiin, että lähdettäis maastoon loppukäynneille, joten tässä välissä tultiin ponien kyydistä alas ja laitettiin Aran ja Heidin kanssa esteet pois. Nopeesti saatiinkin ne neljästään siivottua, jonka jälkeen kiivettiin takasin ponien kyytiin ja lähdettiin käymään entisten laitsojen luona kääntymässä loppukäynneiksi. Tossa esteitä kantaessa ponit olivatkin jo saaneet vähän kävellä, eli ei sinne kauemmalle lenkille lähdetty.

Loppukäyntireissu meni ihan hyvin, vaikka mulle ja Ellille pientä sydänkohtauksen aihetta aiheuttivat lähirannasta lähtevät, reilut kymmenen venettä. Ihan kivan kovat äänet niistä kuuluivat, ponit eivät kuitenkaan niitä pahemmin säikähtäneet. Gino kerran vähän säpsähti, jonka takia Esse säikähti, mut molemmat ponit kestivät lapasessa eivätkä itseasiassa olleet edes mihinkään lähdössä. Siitä myö sit päädyttiinkin kääntymään ja tallipihassa tultiin alas. 

Otin Ginon ekaksi pesariin poislaitettavaksi, otin siinä varusteet pois ja pikkasen kosteella sienellä pahimpia kohtia pyyhkäsin. Siitä siirryttiinkin käytävälle ja Elli laittoi molemmille poneille linimentit jalkoihin, kun mie laittelin ponien varusteet paikoilleen. Pihalla otettiin Ginon kanssa parit kuvat, jonka jälkeen laskettiin ponit laitsalle ja lähdettiin hakemaan omat tavarat tallista ja siitä sit kotiin.


Tosi hyvä fiilis jäi, ei oo pitkään aikaan noin hyvin mennyt! Mulla oli taas paljon varmempi olo esteillä, Gino on vaan ihan huippuponi!♥

Kiitos kuvista Aralle, videoista hänelle ja Heidille!:) Muutama hypyistä oli videossa vahingossa kaksi kertaa, kun pari samaa hyppyä oli Heidillä sekä Aralla videolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti