tiistai 11. lokakuuta 2016

Ei mennyt niinkuin Strömsöössä

kuvat kesän hyppeilyiltä, oli niin pimeetä ettei radalta kuvia saanut enkä videota julkase. tää (c) Ara
Torstaina 6.10 oli Kopinsalmessa harjoitusestekisat, mäkin päädyin nimeni ilmottautumislistaan rustaamaan. Omat fiilikset olivat aika sitä luokkaa, etten edes uskonut koko kilpailuihin pääseväni, kun Ginoa niin moni toivoi. Kuitenkin oman nimeni lähtölistoista löysin!

Gino meni jo muutamalla ratsastajalla ennen mua, joten mulla ei pahemmin tehtävää tallilla ollut. Aikaa tulikin tapettua hetki Sirun kanssa jutellessa ja rataa kertaillessa, toisen luokan alettua siirryin kameran kanssa kentän reunalle. Kerkesinkin koko luokan kuvaamaan viimestä ratsukkoa lukuunottamatta, kun pääsin nappaamaan Ginon edelliseltä ratsastajalta. 

Säätelin jalustimet ja kiipesin ponin kyytiin, hetki ehdittiin kävellä kunnes päästiinkin tutustumaan rataan jalan. Kati otti Ginon talutettavakseen hetkeksi, kun ihan Sannan ja muutaman muun ratsastajan kanssa käytiin rata läpi. Tän jälkeen siirryinkin takasin Ginon kyytiin, jalustimiakin siinä lyhensin vielä.

Verkassa otin vaan askellajit läpi molempiin suuntiin, laukat nousivat oikein ja muutamat laukkaympyrätkin matkaan mahtuivat. Hyppyjäkin otin molemmista suunnista vaan yhdet, verkassa hypyt sujuivat ihan hyvin ja paikatkin sattuivat hyvin.

(c) Sanna

Tosi pian tulikin mun vuoro siirtyä radalle. Ekalle esteelle tuli ihan ok lähestyminen, tultiin ehkä pikkasen lähelle mutta puhtaasti päästiin yli. Rata jatkui sellasella aika samantyylisellä kavalettilinjalla kuin maanantain tunnilla, tässä välinä tosin 12m eli neljä laukkaa Ginon kanssa. Ekalle päästiin ihan ok, tokalle taas aika lähelle mutta yli kuitenkin. Nelonen oli myös kavalettipalikoista tehty pysty, ei ihan suorana tähän tultu mut poni kyllä hyppäs. Neloselta pitkä tie vitoselle, sekin aika perus pysty, pohjaan tultiin taas mutta poni pelasti! Tän jälkeen ne ongelmat sitten alkoivatkin..

Vitoselta kaareva tie okserille, josta Gino sitten sujahtikin ohi. Siinä vaiheessa en tosiaan sen kummemmin ees ite mitään tajunnut, ajattelin vaan et uus lähestyminen ja yli. Yli ei tosin mentykään, kun kuski unohti tai lopetti ratsastamisen kesken kaiken, mulla ei enää oo muistikuvia että mitä tossa tapahtu. Toinen kielto siihen kuitenkin sit tuli, seurauksena tosiaan radan hylkääminen. Saatiin kuitenkin jatkaa rata loppuun, kolmas lähestyminen okserille jolloin Sannakin huus mulle että ratsasta, vauhti silti hidastui ennen estettä.. Puoliks paikaltaan poni sen sit päätti hypätä kun napautin raipalla omaan jalkaan/satulansiipeen, ihanasti jälkeen jäin ja ilman jalustimia mentiin, mutta yli ainakin päästiin..

Vika este oli ristikko, ehkä ainut mille paikka oikeesti osu. Siitä meidät sit päästettiinkin portista pihalle ja hetken kävelin pihassa selästä käsin ja hetken taluttelinkin. Aika tyhjät fiilikset siinä oli, Gino ei oo mulla kertaakaan kieltänyt ja tottakai tällä kerralla sit. Kokemusta rikkaampana tästäkin eteenpäin!

Hoitelin Ginon pois ja jätin sen karsinaan Ronjan sanojen mukaisesti, laittelin kamat pois ja hoidin ponin. Siitä sit lähdinkin aika kiireellä tien laitaan iskää oottamaan, hetken päästä tulikin puhelua et missä oon, kun hän oli ite pihassa.. Ei ehkä mikään onnistunein päivä, mut tosiaan kokemusta rikkaampana eteenpäin!:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti