lauantai 3. joulukuuta 2016

Kivinen tie tähän hetkeen


"Ei, en saa tätä liekkiä sammumaan." ♥

Mun eka kerta Pokkiksen kyydissä taisi olla neljännellä kerrallani Päivölässä, tällöin käytiin kävelemässä radalla. Noilla talutustunneilla mä menin useempaan kertaan Pokkiksella, kyllä mä sillon hepasta tykkäsin, muttei sillon kukaan noussut ylitse muiden. 

Seuraavat selkeet muistikuvat mulla on vuodelta 2009, toi tunti oli kyllä niin tapahtumarikas ettei mitään järkeä.:D Faxa meinas mennä ratsastajansa kanssa piehtaroimaan, parilla ruunalla oli vähän meno päällä, mun taluttaja kaatui omiin jalkoihinsa.. Tuolloin en siis osannut ratsastaa ite juuri ollenkaan Pokkista (toisaalta kuka ton ikänen osais..), sillon muiden töltätessä me mentiin siis ravia. Pokkiksen kanssa oli kyllä niin hyvä opetella keventämään, itseasiassa Pokkiksen kyydissä oon keventämään oppinut. Pokkiksen tapoihin kuului kuuluu pörhöillä kaikkea olematonta, tolla tunnilla se ei kuitenkaan kytännyt oikeestaan mitään. Mun taluttaja sanokin sen kaatumisensa jälkeen, että hän tippu mun puolesta kun kaatu.:D

Vuodesta mulla ei oo muistikuvia, ehkä 2010 tai -11. Mentiin maneesissa, Pokkis säikähti jotain olematonta ja rallitti toiseen päähän, pysähtyen lopulta Gaefan häntään. Tolla kerralla taidettiin mennä vielä ilman jalustimia, ja arvatkaa vaan, et säikähtikö pikku-Tiia? Oi kyllä, ja ton tunnin jälkeen seuraavan kerran Pokkiksen kyytiin kiipesin leikki-/heppojenvaihtelutunnilla 2012.


Edellä mainittu tunti oli tosiaan sellanen, et meitä oli tunnilla neljä ja saatiin ite päättää hepat, koska niitä sit vaihdeltaisiin sen mukaan, kenet kukakin halus. Mulla ei ollu väliä, et kenet saisin, joten alunperin sain enkeliheppa Freyrin, jonka laittelin valmiiksi, maneesissa tehtiin Freyrin kanssa käynti- ja tölttijuttuja, jonka jälkeen sillonen tuntimme pitäjä Mirka heitti mut Fleygurin kyytiin ja hetken päästä yhden sillosen tuntilaisen mun taakse. Sen jälkeen mä sit rohkenin Pokkiksen kyytiin. Tähän väliin on hyvä sanoa, ettei maneesin ovi mennyt kiinni ja Mirka oli tehnyt siihen kunnon viritykset puomeista, kanistereista ja tötsistä. Pokkiksen kanssa ajatettelin, että vaan kävelen, mutta muut tuntilaiset saivat mut sit ravaamaankin, jolloin tajusin, ettei tää poni oo niin paha kuin muistelin. Päädyin sit menemään myös takaperin, loppukaarrossa poni säpsähti maneesin ovea katsomaan tullutta Jaria, jolloin roikuin polvitaipeen varassa ja sain itseni takasin kyytiin. Sillon mä aloin taas tykkäämään Pokkiksesta, vaikkei tolla tunnilla mitään ihmeellistä tapahtunutkaan.

Tästä seuraava tunti Pogilla olikin vuoden 2013 puolella, kun olin silloselle opettajallemme sanonut, että mä haluaisin jollekkin tunnille Pokkiksen. Siinä ennen tuntia saatiinkin tietää, et mentäis kentällä, oma fiilis oli siinä vaiheessa vähän epätoivonen, olin varma että Pokkis kyttäis ihan kaikkea, varsinkin kun en ite niin rentona tossa vaiheessa siellä kyydissä ollut. Tunnilla tamma menikin ihan nätisti, ei kytännyt mitään! Ei sieltä tosin tölttiäkään tullut, mutta selvittiin siitäkin tunnista ja se mun "kammo" Pokkista kohtaan katos kokonaan.


Seuraavalta tunnilta mun Päivölävihkossa lukee "3 täydellistä tölttipätkää" ja ton luettuani meinasin suunnilleen kuolla nauruun. Toi tarkotti tohon aikaan todennäkösesti sitä, että muutaman askeleen ajan mentiin tölttiä ja sain siitä siirrettyä itse sille askellajille minkä ite halusin. Onpahan ainakin jotain tölttiä jo sillon saatu.:D

Syksyllä 2013 mä aloin menemään Pokkiksella melkeen joka toisen tunnin. Tölttipätkiä alko hiljalleen tulemaan ehkä pikkasen enemmän ja se meno oli välillä mulla hallussa, tohon syksyyn tosin mahtu niitä tunteja joiden jälkeen lähdettiin kotiin kyyneleitä nieleskellen.. Kouluiltiin ja leikittiin ilman satulaa, loppusyksystä tölttiä löyty jo aika pitkiä pätkiäkin! Vasen laukka oli jo tähän aikaa Pokkikselle vaikee, joten sitä ei kamalan useesti löytynyt.

Keväällä 2014 mun Pokkistelut jäivät vähemmälle, mutta alettiin jo innolla oottaa kesän leiriä! Keväällä pääsin Pokkiksen kertaan huimat neljä kertaa, heti vuoden alussa, seuraava kerta oli joitain kevään ekoja maastoja ja meno olikin aika villiä. Simatölttikisoihin osallistuin Pokin kanssa, menestys ei ollut kovin huimaa mut hauskaa oli. Pääsin myös Pokkiksella hyppäämään ougaad ei muistella sitä tuntia, mikä ei sitten kovin hyvin mennytkään..


Kesän leirillä ekaa päivää ja viiden tunnin maastoa lukuunottamatta kaikki tunnit olin Pokkiksen kyydissä. Maastoiltiin lossilla saareen, hypättiin pihalla, ilmansatulailtiin ja leirikisailtiin. Mulla ei oo oikein mitään muistikuvia miltään noilta tunneilta, mutta leirikisoissa Pokkiksen vasen laukka muistutti olemassaolostaan mun oman suorituksen aikana loppurallituksissa!

Leirin jälkeen syksyllä päästiin hyppäämään jo vähän paremmalla menestyksellä, peltoilemaan, jolloin poni olikin parhaimmillaan mulla siihen mennessä(!), laukkaympyrätunnille Marian koutsaaamana ja kouluilemaan. Oon vasta nyt alkanut miettiä, että mitä tona syksynä tapahtu, kun palat Pokkiksen kanssa alkoivat loksahtelemaan paikoilleen ja poni alko toimia jo enemmin mun kanssa.

Vuodenvaihteessa meiän opettaja vaihtui taas, silti sain mennä paljon Pokkiksella. Heti alkuvuodesta päästiin hyppäämään, Pokkiksella virtaa ja pöllöenergiaa riitti, kerran onnistuttiin suorittamaan rata puhtaastikin. Kouluiltiin myös, vasen laukka muistutti taas olemassaolostaan. Helmikuussa päädyttiin vähän extempore-meiningillä hyppäämään, oltiin Kristan kanssa kahdestaan ja listassa mun kohdalla olevan Fidlan tilalle sain päättää kenet vaan, yllättävää varmaan, että otin Pokkiksen. Tän tunnin jälkeen päästiin vielä ilmansatulailemaan leikkitunnilla, kouluilemaan sekä maastoilemaan. Tolla maastolla Pokkiksella olikin meno päällä..:D Kaverit hävisivät mutkan taakse, poni ei tajua mennä kovempaa vaan hidastaa menoaan lisää pukittamalla. Tostakin maastosta selvittiin hengissä.


Leirillä mä pääsin myös Pokkiksen kyytiin heti ekalla tunnilla, mikä meni oikein kivasti. Viiden tunnin maaston saaressa viettelin myös Pokkiksen kanssa, poni näki mörköjä puskissa ja heinäseipäätkin olivat tamman mielestä tosi pelottavia. Toi maasto oli ehkä ainut kerta, millon välillä tuntu etten hepan kyydissä haluaisi olla, poni ei kauheesti kuskin pyynnöistä välittänyt, halus vaan mennä. Siitä seuraavan kerran meninkin Pokkiksella vasta leirikisoissa, mitkä menivätkin ihan hyvin. Kisaheppoja sopiessa ajattelin, että joku muu olis voinut olla ihan kiva, mut tavallaan ehkä ihan hyvä, että mä sit Pokkiksella nekin menin.

Syksyllä (nyt mennään siis 2015 syksyssä) päästiin Pokkiksen kanssa pihalle hyppäämään. Vauhtia hepalla riitti, sääkin suosi ja tunti meni hyvin. Siitä mä en sit hetkeen Pokkiksella mennytkään, marraskuussa ponin kyytiin pääsin Roosan tunnilla, jolloin saatiinkin monet pätkät vasenta laukkaa! Ton vuoden viimenen Pokkistunti oli Marian pitämä ilman jalustimia tunti, jolloin meni myös aika kivasti.

Alkuvuodesta 2016 meidän tunteja jouduttiin perumaan monta kertaa kovien pakkasten takia. Vuoden alussa mä tein myös vaikeen päätöksen tallin vaihtamisen suhteen, joten mä kerkesin käymään neljä kertaa Päivölässä tunneilla, joista kaksi sain mennä Pokkiksella. Toinen niistä oli taas Marian pitämä ilman jalustimia tunti, joka meni ihan ok, siitä ei jäänyt sen kummempia fiiliksiä.


Mulle oli jotenki koko ajan selvää, et meen viimesen tunnin Pokkiksella. Mä en sanonut sitä ees kertaakaan ääneen kellekkään, se oli vaan selvää ja tiesin sen. Edellisenä päivänä sain sitten kuulla mein listan, hyppäisin Pokkiksella. Sillon fiilikset olivat oikeestaan sitä luokkaa, etten tienny pitäiskö mun oottaa sitä tuntia vai ei. Saatiin ite torstaina päättää minkälaisia esteitä laitettais, ekoja hyppyjä ottaessa mulla oli jo kunnon kauhukuvat mielessä vasempaan kierrokseen tultavasta okserista, jonka Pokkis hyppäskin ihan ilman ongelmia. Meidän vikalla radalla Pokkis tarjoilikn mulle vähän enemmin vauhtia, naurettiin vaan ettei siitä ois mitään hyötyä jos nyt tippuisin. Jotenkin pystyn palaa siihen hetkeen, kun vikan radan jälkeen meidän siirtyessä nurkkaan väistyen lopuilta ratojen suorittajilta, tuli mulla se hetki, kun kaikki tunteet meinas purkautua ja oikeesti mietin, et mitä helvettiä mä oon tekemässä kun Päivölästä lähden.

Ton viimesen tunnin jälkeen mä turvauduin vaan siihen, että kesällä on leiri ja pääsen takasin Päivölään. Ne ekat viikot tallin vaihdon jälkeen oli niitä kaikkista vaikeimpia, mä kävin vaan kerran Päivölässä ennen leiriä kuvaamassa Kristan ja Sannan tuntia. Senkin perustella mulla oli se fiilis, et oli parempi ottaa oikeesti etäisyyttä hetkeks. Ikävä oli ja leiriä aika innolla ooteltiin.


Leirillä mä pääsinkin heti ekalla tunnilla Pokkiksen kyytiin mikä ei kovin yllätyksenä tullut, mutta tosi innoissani olin! Roosa kysykin multa tunnin alussa, et osaanko vielä töltätä, enkä osannut tohon oikeestaan vastata. Kun sit saatiin käsky tölttiin siirtyä, ei ollut mitään ongelmaa, Pokkis tölttäs reippaasti ja puhastakin pätkää tuli! Kehuja saatiin tolla tunnilla, kokonaisuudessaan olin enemmän kun tyytyväinen. Maastoestetunninkin sain mennä Pokkiksella, mikä ei ihan parhaiten mennyt, mutta ihan riittävän hyvin. Leirikisat menin myös Pokkiksella, meni myös ihan ok, vaikka vauhti olikin hitaammanpuoleista.

Mä en ollut edes sen viimesen vakkaritunnin jälkeen noin haikein mielin lähdössä, kun leiriltä lähdettiin. En tiennyt, oliko mulla paluuta Päivölään muuten kun satunnaisten käyntien muodossa, en tiennyt et pääsisinkö enää ees Pokkiksen kyytiin.

Voitte vaan kuvitella mun fiiliksen, kun mulle sit kun mä sain mahdollisuuden alkaa ratsastamaan Pokkista. Sen mahdollisuuden saatuani mun sanat porukoille oli suunnilleen "teen mitä vaan" -luokkaa. Kaikista hepoista Pokkis on aina ollut se kaikkista tärkein, eli miks ton olisin jättänyt käyttämättä?


Ja nyt ollaanki täs hetkessä. 18.9 mun ja Pokkiksen taival jatkui ja miten meillä nyt menee? On alkanut tuntua, että toi tauko teki vaan hyvää, koska Pokkis liikkuu mulla nyt paremmin kun koskaan, vaikka ponilta mahaa löytyy eikä kunto mikään paras ole. Toki Pogi on jo ehtinyt pitää niitä mun hermojentestauspäivä, mutta niitä onnistumisia matkaan on tullut myös, jos tällä hetkellä pitäisi joku ongema keksiä, olis se ehkä ennemmin se, ettei ravi löydy.:D Vasen laukka nousee yleensä tappelujen jälkeen, tölttiä tulee puhtaitakin pätkiä ja poni toimii. Pääasiana ehkä se, että vaikkei aina onnistuttaiskaan, jää Pokkiksen kanssa touhuiluista aina hyvä mieli. En mä olis muutamakaan vuosi takaperin uskonut, että poni toimii näinkin hyvin mun kanssa ja tästä mennään toivottavasti vaan ylöspäin!

Oon onnellinen, et kaikkien vastoinkäymisten jälkeen mä oon silti jaksanut tapella Pokkiksen kanssa. Ei nää vuodet oo pelkkää naurua ollut, kyyneleet silmissä oon useempaan kertaan lopettanut tunnin Pogin kanssa, mut silti ollaan vaan jatkettu. Mä en tiedä, et mikä Pokkiksessa on vaan niin parasta. Ton ponin kanssa ollaan vaan tapeltu niin paljon, et onnistuessa se fiilis on ihan omaa luokkaansa. 

Tää tie on ollut kivinen, mut nyt me ollaan tässä ja eteenpäin mennään.

 postauksen kuvista kiitokset Aralle, Inkalle, Emmalle, Kristalle, Sannille ja Oonalle :)
Kaikkista tärkeintä on kuitenkin se, että Pokkis tekee mut onnelliseks.♥

4 kommenttia: