tiistai 2. toukokuuta 2017

Katrillikausi koottuna

Nyt on katrilli ohi ja olisikin aika tiivistellä koko homma tähän yhteen postaukseen. Treeneistä en siis yksittäisiä postauksia alkanut kirjoittelemaan, koska treenikertoja oli huimat kaksi, eikä oikein yhteen postaukseen riittävästi tekstiä olisi syntynyt.

Ekalta treenikerralta, (c) Veera
ENSIMMÄISET TREENIT 1.4

Ensimmäiset treenit meillä oli tasan kuukausi ennen itse katrillia. Samalla kertaa syntyivätkin lopulliset hevosjaot, olin tosin ratsuni jo keskiviikkona päättänyt, koska olin Pokkista miettinyt ja Roosakin sitä miulle sitten tunnin jälkeen ehdotti. Mun katrilliratsunani siis toimikin lehmänkirjava inkkariponi, joka ei väritykseltään sopinut muuhun joukkoon ollenkaan. Silti ne meidän hepat tähän listaan, jos joku ei kuvista tai videolta niitä tunnista.

Sanni - Fidla
Siru - Faxa
Oona - Hlökk
Heidi - Gaefa
minä - Pokkis
Venla - Fleygur

Maneesissa ihan hetken kävelyjen jälkeen alettiin jo miettimään koreografian kulkua, mikä oltiin pari päivää aiemmin käsiimme puhelimiimme saatu. Itse koko homman olin jo onnistunut saamaan muistiini taottua, onneksi. Alkujärjestys saatiin aika helposti sovittua ja siitä lähdettiin ensin käynnissä miettimään koko homman kulkua. Muutaman unohduksen ja erehdyksen kautta selvitettiin tämä käynnissä niin, että koko ajan puhuttiin ääneen, mitä seuraavana tuli. Tästä Roosa laittoikin meidät jatkamaan töltissä. 

Ensimmäinen töltissä läpi menty kerta olikin ehkä se onnistunein - sen jälkeen alettiin jo vähän luottaa muisteihimme eikä puhuttu seuraavista kuvioista niin paljoa, sekä lisättiin vähän tempoakin. Pieniä unohduksia sattui ja järjestyksiäkin vaihdeltiin, mutta se kaatui Pokkiksen ja Hlökkin ystävyyssuhteen ongelmiin kaksikon osuessa vierekkäin kuuden riviin, joten palattiin takaisin alkuperäiseen järjestykseen. Pogin kanssa oli myös pientä ongelmaa välillä töltin kanssa, kun tilaa oli niin vähän.. Tultiin koko homma läpi vielä musiikin kanssakin, oli siinä edelliseen verrattuna parempaakin pätkää, mutta myös huonompaa. 

Loppukäynnit pörräiltiin pihalla, minkä jälkeen suunnattiin hoitamaan hepat pois. Moni sanoikin, että olisi voinut mennä huonomminkin, ja että tosi hyvin meni, huomioiden sen, että oli ensimmäiset treenit. Ekoista treeneistä siis selvittiin, naurukuolemista myös!

Ennen toisia treenejä  heppavaihdoksiakin jouduttiin tekemään E:n epäpuhtauden takia, Sannille vaihdettiin Prins ja Heidille Sannin alkuperäinen ratsu Gaefa. Toisten treenien jälkeen päädyttiin vielä vaihtamaan Prins Fidlaan.

katrillipäivältä, (c) Krista
TOISET TREENIT 29.4

Toiset ja samalla viimeiset treenit meillä oli lauantaina 29.4, eli muutama päivä ennen itse tositilannetta. Ennakkoon oltiin tosiaan päädytty yllä mainittuihin hevosmuutoksiin ja treenien aikana tultiin siihen tulokseen, että katrillipäivänä Sannin ratsuksi vaihtuisi vielä Fidla.

Päästiin kiertämään rata selästä käsin alkukäynneiksi, milloin Pokkis meinasi vain kerran lähteä lentoon, edistystä. Kerran käveltiin koko rata ympäri Oonan ja Hlökkin johdolla, minkä jälkeen suunnattiin maneesiin. Maneesissa talutin hetken aikaa Pokkista ja Prinsiä, kun Sanni kantoi Roosan kanssa sillan maneesin keskeltä sivuun.

Ruvettiin treenaamaan heti kun oltiin Sannin kanssa päästy takaisin heppojen kyytiin. Mentiin tällä kertaa jo ensimmäisellä kerralla koko homma suoraan läpi töltissä. Heti alussa muutamat (ja Roosa) olivat tosin hukassa siitä, mihin piti mennä, joten päädyttiinkin takaisin katsomonpäätyyn selvittämään tilannetta, ja Oonan kanssa päästiin todistamaan, että oltiin ihan oikeassa. Jatkettiin kuitenkin tuo ensimmäinen fiasko loppuun asti siitä mihin jäätiin.

Toinen kerta olikin varmasti noiden treenien paras! Läpimenostakin selvittiin ongelmitta ja ilman pysähdystä ennen sitä. Kuuden rivikin toimi ihan hyvin! Varsinkin volttikohta (videolta tajuttavissa) sujui ihan tosi hyvin, koska itseäni se kohta ja sen onnistuminen mietitytti ihan tosi paljon.

Kolmas kerta aloitettiinkin jo ulkoa. Tähän ei saatu ensimmäistä biisiä soimaan, kun Roosa ei mitenkään pystynyt olemaan kahdessa paikassa samaan aikaan. Tämä viimeinenkin kerta sujui kuitenkin ihan ok hyvin. Tottakai olisi voinut paremminkin mennä, mutta mä ainakin ihan hyvillä fiiliksin katrilliin lähdin.

Kauniit nuo miun kädet.. (c) Elli 
kivasti Pokkis vastustelee tässä, ei oikein meinattu mahtua tölttäämään (c) Elli
KATRILLIPÄIVÄ 1.5


Lähdin Kristan kanssa jo yhdeksän jälkeen tallille, perillä oltiin vähän vaille kymmenen. Ihme kyllä, en missään vaiheessa jännittänyt yhtään. Tallissa päädyin hetkeksi juttelemaan ja nauramaan Jennin kanssa ja autoin hoitamaan Framin, minkä jälkeen suuntasin pihalle odottamaan Oonaa, Venlaa ja Elliä. Lähdettiinkin heti hakemaan hepat heidän tultuaan, mä otin pihatosta Pokkiksen lisäksi Fidlan matkaan, minkä luovutin Ellin ja yhden luokkalaiseni hoidettavaksi, kun Sannilla oli muuta hommaa.

Poneja puunailtiin jonkun aikaa ja yhdentoista aikaan lähdettiin kentälle nousemaan heppojen selkän ja kävelemään, sekä Sannia odottamaan. Sanni siis esiintyi Prinsin kanssa meidän katrillia ennen, joten sen takia Elli pääsi Fidlaa hoitamaan.

Tosi pian, heti Sannin tultua päästiinkin hetkeksi verkkaamaan maneesiin. Käytiin tsekkaamassa, ettei kukaan hepoista kyttää katsomonpäätyä, minkä jälkeen otettiin molempiin suuntiin tölttiä. Pokkis oli aika hyvä, eikä töltin kanssa ollut mitään ongelmia, kuten ei yleensä muutenkaan ole. Tamma meni katsomonpäätyynkin oikein nätisti. Tölttiä otettiin tosiaan muutamat kierrokset suuntaansa, minkä jälkeen siirryttiin pihalle odottelemaan ja käytiin vielä koko rata läpi siinä. Tosi pian meidät kuitenkin päästettiin maneesiin.

Ettei lähdetä liikaa analysoimaan, sanon vaan, että katrilli itsessään olisi voinut mennä paremminkin, mutta ihan hyvä fiilis mulle itselleni jäi, vaikka muutama moka matkaan tulikin. Läpimenoon lähtiessä tuntui että Pokks hyytyy, minkä takia ratsastin vähän liikaa eteen, minkä seurauksena taas lyhyt pätkä jonossa ennen parijonon muodostamista mentiinkin osittain Fleygurin vieressä. Tuo ei tosin kenenkään elämään mitenkään vaikuttanut, joten sen voikin unohtaa.

Toinen ongelmakohta oli ensimmäisen ympyrän jälkeen, kun syystä x Fidla tipahti koko rivistä pois. Mulla ei itselläni ole oikein tietoa, että mitä tapahtui, eikä kovin monella muullakaan. Siinä pienten vaikeuksien jälkeen poni pääsi kuitenkin takaisin siihen riviin. Toisen ympyrän jälkeinen jonoon siirtyminen ei ehkä mikään kaunein ollut, mutta varmaankin meiltä parhaiten onnistunut. Ja en vaan voi ymmärtää, että miten korkealle se oma käsi voi ratsastaessa nousta..

Kyllä niitä hyvin mieleenjääneitä onnistumisiakin tuli! Kuuden riviin siirtyminen sujui hyvin, kuuden rivissäkin selvittiin kulmista, mitkä piti mennä reippaammin, kun ulkoreunan porukkaa oltiin. Pokkiskin kesti siinä halutussa vauhdissa, ennemmin sai pidätellä kuin käskeä eteen.

Ennen jakautumista kahteen jonoon tultiin se pituushalkaisija, mikä oli muuten ihan älyttömän suora! Ei varmaan kannata jatkossa keskittyä pituushalkaisijoilla siihen, että miten suoraan mennään, kun näköjään keskittymättä tulee ne kaikkista suorimmat..

Pituushalkaisijalta voltit tulivat suhteellisen symmetrisesti ja samaan aikaan, tuo ehkä eniten miuta koko katrillissa mietitytti. Ja loppukatrilli sujui kyllä hyvin! Tässä tosiaan hienosti liikaa analysoimatta (hups) meidän katrilli miun näkökulmasta kerrottuna.

Lopussa hetken rivissä seisoskelujen jälkeen lähdettiin jonossa pihalle. Pokkis tuntui ekoilla askeleilla siltä, että nyt mennään, mutta ei kuitenkaan mihinkään lähtenyt, pihalla vaan vähän ympärilleen katseli, minkä jälkeen Punkeron hidas moodi olikin palannut. Käveltiin tallille päin sieltä maneesin takaovilta, otettiin maneesin luona muutamat kuvat, minkä jälkeen luovutettiin hepat simatölttikilpailujen ratsastajille. Eipä tästä koko hommasta taida muuta sanottavaa olla. Meillä oli mahtava porukka ja esitystä oli kiva tehdä!

poni oli eri mieltä söpön kuvan ottamisesta (c) Krista
koko poppoo ♥ (c) Krista

1 kommentti:

  1. Ja Huom tos ylimmäs kuvas oon viel Gaefan seläs ja Fiðla tippu siit rivist ku Faxa puri sitä ja sit se rivi umpeutu ni ei iha heti mahuttu takas :D

    VastaaPoista