lauantai 23. joulukuuta 2017

Tuhoon tuomitut koulutuuppailut

Onnistuin ripottelemaan tämän postauksen kirjoittamisen niin monelle päivälle koulukiireistä johtuen, että toivon tästä saatavan vielä jotain selkoa. Lopputuloksena en enää edes muista paljoa mitään viime viikonlopun ratsastuksesta, mutta näillä mennään. Pahoittelut tämän postauksen laadusta vielä!

tb huhtikuulle, (c) Heidi/Krista?
Voisin sitten toki hieman niistä kiireistä kertoa. Viimeinen viikko koulussa ennen lomaa otti kyllä kaikki viimeisetkin energiat tästä lukiolaisesta: viime viikonloppu oli täynnä opiskelua, maanantai-ilta meni joulujuhlatreeneissä ja kokeisiin valmistautuessa. Tiistaina oli treeneistä välipäivä, mutta koulujuttuja oli tehtävä silti. Keskiviikkona treenailtiin ja vähän jo panikoitiinkin jälleen joulujuhlaa viime hetken muutosten vuoksi, ja taiteiltiin vastaukset jakson viimeisiin kokeisiin.

Torstai menikin aamukymmenestä seuraavan päivän puolelle koulussa ja joulujuhlaa valmistellessa. H-hetki oli siinä yhdentoista aikaan illalla ja jatkui seuraavan päivän puolelle. Hyvin kuitenkin meni kaikin puolin ja hyvä juhla omasta mielestäni saatiin aikaan, hyvä fiilis jäi! Siitä päästiin tosissaan lomille, eilisen toivuin joulujuhlasta ja tänään kävin jo tallilla. Nyt palataan kuitenkin viikon takaiseen lauantaihin!

Viime viikonloppuna, poikkeuksellisesti kuitenkin lauantaina (16.12.), ehdin opiskelun ohella talleilemaan, tällä kertaa maneesissa vain minä ja poni. Kovin hehkeästi tuo ratsastus ei mennyt: Pokkis keskittyi kyttäämään ja säikkymään kaikkea ollen vähän hidas, mutta silti se pätkittäin juoksi alta. Hyvin mielenkiintoinen yhtälö, jonka ratkaisusta ei meinannut tulla oikein mitään.

Käynnissä touhuilin perus käyntiverkkaa ihan vaan hetken, minkä jälkeen aloin ratsastamaan ponia töltissä. Tai no, yritin ratsastaa. Tein aika paljon ympyröitä molempiin päätyihin ja pitkille sivuille lisäyksiä. Menoa vaikeutti vähän pieni ovinurkan ongelma: kerran kun ulkoa kuuluu kovempi ääni, on joku varmasti tulossa syömään pienen, lehmänkirjavan issikan. Aikaa menikin myös siihen, että sain ponin yhtään rennompana tuon kulman läpi. Muuten sainkin olla aika paljon passittamassa ponia eteen, varsinkin ympyröillä.

vuodentakaiselta villiponi-päivältä tämä, (c) Siru!
Töltin jälkeen otin ihan vaan parit pätkät laukkaa. Yksinkertaisesti sanottuna Pokkis oli tosi hidas. Tein vaan muutamat ympyrät ja pitkillä sivuilla yritin saada ponia vähän enemmän eteen. Vasenta laukkaakin sain muutamat pätkät ponista irti.

Laukkojen ja käyntitauon jälkeen jatkoin vielä ravissa. Ravissa Pokkis vilautteli ne parhaat pätkänsä, jolloin liikkui ihan ookoosti, muttei tällä kerralla mitään erikoisosaamistamme ilmennetty. Muutamia ympyröitä tein kevennellen ja hetken istuin vielä ravissa yrittäen vähän enemmänkin ratsastaa.

Paljoa sanottavaa ei oikein ole, kun en mitään kummempia tehnyt eikä menny mitenkään erityisen hyvin. Ilmeisesti nämä viimeiset ratsastukset ennen joulua ovat jotenkin tuhoon tuomittuja, vuosi sitten oli meno vielä villimpää. Ensi kerralla sitten paremmin!

Tänään vietettiin maastakäsittelypäivää, mistä yritän kirjoitella postausta mahdollisimman pian! Huomenna saan kuitenkin tonttukuvapostauksen tänne julki!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti