perjantai 9. helmikuuta 2018

"Tähän taloon ei sitten mitään järjestelmäkameraa osteta."

.. muistan isäni todenneen alkutalvesta 2012. No eipä sitten osteta.

Kuvat vuosilta 2014-2016. Näitä en ole muokannut alkuperäisten muokkausten lisäksi rajauksia lukuunottamatta! Tämä postaus on pääosin kuvitettu hevoskuvilla, kun muita julkaisuluvallisia materiaaleja mulla ei oikeastaan ole, enkä usko kiinnostusta luontokuvaläjäykseen olevan.. Ja ihan vaan, jotta blogin aiheessa pysytään!
Otsikon lausetta edeltävillä sekunneilla olin juuri kertonut, miten moni kavereistani oli sanonut saavansa järjestelmäkameran joululahjaksi, ja vielä todennut itse perään, etten sellaista tarvitsekaan. Että kyllä mä pärjäisin sillä Olympuksen pikkupokkarilla, millä olin vuoden päivät yrittänyt jonkinlaatuista valokuvausta harrastaa.

Ja otsikon mukaisilla sanoilla iskä saikin mut uskomaan, ettei mitään kameraa ole tulossa. Jouluaattona kahdelle lahjalle kuitenkin osoitettiin ihan selkeä järjestys siinä suhteessa, kumpi niistä kahdesta tulisi avata ensin. Ihan vaan siksi, etten avaisi kameralaukkupakettia ennen itse kameraa. Vieläkin hetkittäin mietin, kokeeko iskä tuon kameran ostamisen virheeksi, koska tuskin kenelläkään meistä oli harmainta aavistusta siitä, mihin tuo hankinta vielä johtaisi.

rivi 1 // Cadinan Barro, kuvat joulukuulta ja tämän vuoden alusta
rivi 2 // satunnaisia auringonlaskuräpsäisyjä: kaksi ensimmäistä kesältä -16, keskimmäisessä kuvassa kameraorja Sanna. Viimeinen kuva viime keväältä.
rivi 3 // kaksi ensimmäistä kuvaa edelliseltä talvelta, viimeinen menneeltä uudelta vuodelta
Vuoden 2012 jouluaatosta lähtien olenkin ollut enemmän ja vähemmän kiinni kamerassa. Ensimmäiset kaksi vuotta jaksoin tapella Canon EOS 1100D:n, kittiputken sekä Tamronin halpislinssin kanssa.

Ensimmäiset kolme vuotta pääosin kuvasin hevosia ja koiria, joskus myös jotakin luontokuvia tuli räpsittyä. En silloin vielä tiennyt, mitä mä kuvaamisen suhteen haluan, ja homma olikin aika satunnaista harrastamista: kamera kulki tallilla mukana ja aina silloin kuvailin, kun aikaa ja valoa oli.  Juurikaan en edes kavereideni ratsastuksia päätynyt kuvaamaan - jos päädyin, ei niitä onnistuneita maneesikuvia monia matkaan tarttunut. Noina aikoina kotona tulikin kuvailtua enemmän perheemme koiraa ja rämmittyä ryteiköissä kuvausjuttujen perässä.

rivi 1 // ensimmäisessä kuvassa Ronja ja Fille, kuva syksyn TaRan kisoista. Kaksi muuta kuvaa tämän vuoden alulta Päivölästä, kuvissa Sanni&Glod sekä Heidi&Eydis.
rivi 2 // Ensimmäisessä kuvassa Siru ja Lola, toisessa Heidi ja Eydis, viimeisessä Oona ja Andi. Kaikki kuvat viime syksyltä.
rivi 3 // ensimmäinen ja viimeinen kuva helmikuun alusta, ensimmäisessä Pokkis, viimeisessä Heidi&Eydis. Toinen kuva Apassionatasta vuodelta 2015.
Omalla kohdallani tavoitteet alkoivat vaatimaan vähän kehittyneempää kalustoa vuoden 2014 paikkeilla. Eri runkojen tutkimisten jälkeen päädyttiin tekemään iskän kanssa sopimus joululahjajuttujen suhteen, ja jouluaattona rungoksi vaihtui tämänhetkinen runkoni Canon EOS 70D. Hieman myöhemmin ykkösobjektiivin paikan nappasi Sigma 18-200 f/3.5-5.6. Kuvaushomma alkoikin tuossa vaiheessa vakavoitua, mutta sunnuntairäpsimislinjalla mentiin, ilman kummempia tavoitteita.

Jos mun pitäisi sanoa ensimmäinen hetki, milloin mä olen oikeasti ja tietoisesti saanut jotain järkeä koko hommaan, oli se vasta ehkä puolitoista vuotta sitten. Pistin uuden kuvausinstagramin pystyyn vuosi sitten, ja syksyllä tilaukseen lähti uusi objektiivi: Canon 50mm f/1.8. Tuo ostos saikin minut kuolaamaan hieman lisää hevoskuvaukseen sopivaa, harkinnassa ollutta toista objektiivia, vähän lisää, mutta se jäi edelleen harkinnan tasolle. Aloin kuitenkin kuvaamaan enemmän ja enemmän - läpi syksyn vietin keskiviikkoillat Päivölässä kamerahommissa, viikonloppuina kuvailin kavereiden ratsastuksia, mutta myös ihan muunlaisiakin kuvia käytiin ottamassa.

Muutama kuva tämän vuoden Apassionatasta, näistä teen vielä oman postauksen myöhemmin!

Kokonaisuudessaan tähän seitsemän vuoden kuvaustaipaleeseen on mahtunut jos minkälaista, mutta kuten mainitsin, vasta kolme vuotta sitten aloin oikeasti nostaa tavoitteitani ja laajentaa hommaa kuvauskohteiden suhteen. Tosi moneen tapahtumaan lähdinkin kamera kourassa ja myös iskän kautta päädyin kuvaamaan motocrossia pariin kertaan, mutta suurimmassa roolissa on aina pysynyt eläinvalokuvaus.

Jos joitain kuvauskohteitani eläinkuvauksen ulkopuolelta pitäisi tähän mainita, nostaisin esiin viime keväänä jo toiseen kertaan oman ikäluokkani ilmaisutaidon näytelmät sekä viime vuoden penkkarit ja vanhojentanssit. Tämän vuoden vanhojentansseja odotellessa - oman ikäluokkani tanssivuosi, mutta itse en päätynyt tanssimaan, joten olen lupautunut olemaan koko päivän ajan kameran kanssa käytettävissä. Muutaman kerran joitakin kavereitakin on päässyt vakavamielisemmin kameran eteen, mutta myös vuoden vanha kummipoikani on päässyt viettelemään aikaa kameran edessä.

Ronja ja Dani, kuva viime kesältä
Siru ja Fille viime kesänä
Tällä hetkellä olen enemmän kuin tyytyväinen tilanteeseen, missä kuvauksen suhteen mennään. Mä olen päässyt kehittymään ja tekemään tätä hommaa juuri niin, miten olen halunnut. Pitkään kuolaamani objektiivi, Sigma 70-20mm f/2.8 lähti tilaukseen vajaa kuukausi sitten, ja kiilasikin kovaa kyytiä ykkösobjektiivin paikalle. Rahaahan tuohon upposi, muttei se todellakaan kaduta - nyt ei pitäisi olla homman enää kalustosta kiinni.


En kieltämättä olisi tuolloin 12-vuotiaana uskonut, että tulen olemaan edes tällä tasolla kuvaamisen suhteen, nykyään suunnaten tavoitteeni vain korkeammalle ja korkeammalle. En olisi uskonut, että kuvaamisesta tulisi näinkin suuri keino purkaa itseäni. En olisi uskonut, että kuvaaminen tulisi olemaan se asia, mistä mä ratsastuksen ohella nauttisin eniten elämässäni.

Glorias Esse "Esse"
Huipulle on pitkä matka, enkä mä tiedä, olenko sinne asti koskaan menossa. Tuskin. Sen mä tiedän, että todella kaukana sieltä ollaan, eikä sinne hetkessä päästä. Jos mä jostain olen varma, niin siitä, että haluan kehittyä ja päästä korkeammalle tässä hommassa, ja sen eteen olen valmis tekemään töitä.

En olisi uskonut, että pääsen tekemään edes tällaisella panoksella sitä, mitä mä eniten rakastan.

Heidi ja Eydis helmikuun alussa

8 kommenttia:

  1. Tosi hyvä postaus ja noi apassionata kuvat, vau!

    vaaranvoima.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti paljon! Onneksi on noiden Apassionata-kuvien kohdalla varsinkin kehitystä havaittavissa..:D

      Poista
  2. Tekee mieli kaivaa oma järkkäri ja muut lisäkamat esiin ja kuvata kun tän luki :D ite kuvasin innokkaasti n. 2-6 vuotta sitten, mut nyt en oikeen viimevuosina. Hienoja kuvia kyllä varsinki nää sun uudemmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, alkaa itsellänikin aina motivaatio vaan kasvaa muiden kuvia katsoessa.:D Kiitos!

      Poista
  3. Upeita kuvia ja hyvää pohdintaa, jota oli miellyttävä lukea! :)

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoista tekstiä, tosi kivasti toteutettu! Ja kaikki kuvat tässä postauksessa ovat kyllä todella upeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä postausta oli kiva toteuttaa! Kiitos Aino!:)

      Poista