sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Parempaan päin


Viimeisellä parilla ratsastuskerralla Pokkis on ollut aika huono ratsastaa. Tänään päädyin testaamaan ponin ilman satulaa, josko se liikkuisi paremmin, koska satulan sopivuutta yhdessä vaiheessa mietittiin. Toki tuossa voi olla muitakin tekijöitä, mutta poni oli huomattavasti edelliskertaa parempi!

Sanni ja Siru olivat mukana talleilemassa, ja oltiin sovittu olevamme tallilla yhdeltätoista. Yllätyksekseni tytöt olivat paikalla jo mun saapuessa yleensähän niitä pitää odottaa vähintään vartti, joten päästiin melkein heti hakemaan heppoja.

postauksen kuvista iso kiitos Sirulle!
Heppojen varustamisessa ei kauaa kestänyt, Pokkis olisi mielellään nauttinut rapsutuksista pidempäänkin, mutta päästiin aika pian lähtemään maneesiin. Mä menin tosiaan siis ilman satulaa, viimeksi olen tainnut elokuussa ponin kyydissä ilman satulaa keikkua, joten jo olikin aika mennä taas! Täytyisi ehkä tuota ilmansatulailuakin alkaa harrastaa useammin!

Talutin alkuun muutaman kierroksen, minkä jälkeen nousin penkiltä ponin kyytiin. Tuokin meni just niin kuin strömsössä, ponihan päätti nimittäin ensin poistua paikalta ennen kuin olin itse kyydissä, ja toisella kerralla kiertää penkkiä siinä vaiheessa, kun mulla oli toinen jalka selän yli toisella puolella. Kyllä mä lopulta sinne kyytiin kuitenkin pääsin!


Kävelin vielä hetken selästä käsin, minkä jälkeen aloin tehdä käynnissä ihan perusjuttuja: voltteja, pysähdyksiä, parin askeleen väistöjä. Pokkis kurkki volteilla tosi paljon ulospäin, ja hetki mietittiinkin, että kumman mielipidettä tällä kertaa noudatetaan. Vähän annoin ponille kuitenkin armoa runsaiden vapaapäivien takia, ja ihan pieniä pätkiä kerrallaan mentiin. Käynnissä Pokkis oli kuitenkin edelliskertaa parempi, eikä tammaa tarvinnut olla koko aikaa hoputtamassa eteen.

Käyntijuttujen jälkeen otin ihan rennosti ravia ja joitakin pätkiä tölttiä. Tällä kertaa pääosin kuitenkin keskityin ratsastamaan Pokkista ravissa, tölttitreenailut jätetään jollekin toiselle viikolle. Tölttiä otinkin ihan vaan muutamat pätkät molempiin suuntiin, ja lopulta annoin tamman tipahtaa raviin. Ravissa pyörittiin pääosin vain ympyröillä, mutta myös muutamat temponlisäykset ja käyntisiirtymät tuli tehtyä. Pokkis liikkui ravissa ihan kivasti, eli tavoitteeseen oltiin päästy.


Tässä välissä vaihdettiin Sannin kanssa ratsuja, ja mie pääsinkin kaulanaruilemaan Prinsin kanssa! Meni yllättävän hyvin, heppa liikkui oikeassa askellajissa sinne minne kuski halusi. Vähän oli  luonnollisesti hakemista, ja lopulta pienten epäröintien jälkeen saatiin myös laukkaa otettua menoon mukaan. Hyvä fiilis jäi Prinsistä, kestin kyydissä ja selvisin hengissä. Näppärän ratsun Sanni on tuosta saanut tehtyä noin varusteittakin!

Jatkoin vielä hetken Pokkiksen kanssa ravityöskentelyllä, poni toimi kivasti ja lisäyksissäkin saatiin kivaa pätkää! Yksi laukannostokin otettiin Sannin poninvillitsemisen myötä, mulla oli tarkoituksena jättää myös laukka toiselle kerralle. Loppuun heitin vielä ohjan ihan pitkäksi ja ravailtiin molempiin suuntiin parit kierrokset pitkällä ohjalla.


Loppukäynnit tulin taluttamaan maasta ja käveltiinkin ihan hyvän aikaa ennen tallin puolelle siirtymistä. Tallissa hieroin ja loimitin ponin, Sanni tarjosi melassia, minkä jälkeen Pokkis pääsikin pihalle.

Jäi ihan huippufiilis, oli superkivaa päästä taas meidän porukalla talleilemaan ja Pokkis oli kiva! Ensi viikonlopulle ei ole vielä mitään suunnitelmia, mutta enköhän sinnekin jotain kivaa keksi!

2 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus ja kivoja kuvia! Erityisesti pidin tuosta postauksen viimeisestä kuvasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti paljon Aino! Nää kuvat ovat kyllä omaan silmäänikin oikein kivoja, ihanaa että oon onnistunut opettamaan kavereille mun kameran saloja.:D

      Poista