sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Peltolaukkaa ilta-auringossa

..omalta osaltani kameran takaa katseltuna.


Menneelle perjantaille oltiin vihdoin sovittua kuvauspäivä Iidan kanssa (nimestä instaan). Puolisen vuotta oli ollut puhetta, että jonakin päivänä mun pitäisi mennä Iidaa ja Aapoa kuvaamaan, mutta jotenkin vasta nyt saatiin kuvailut aikaiseksi. Parempi kuitenkin myöhään kun ei milloinkaan, ja jatkossa todennäköisesti vähän lyhyemmällä aikavälillä!

Perjantaiaamu valkeni pilvisenä, mutta päivän mittaan pilvipeite harveni ja iltapäivällä aurinko paistoi. Tallilla päädyinkin ensin vähän extempore kentän laidalle kuvaamaan toisen kaverini hevosen irtojuoksutusta. Hetkeksi päädyin myös tamman narun päähän, ja kieltämättä issikoiden jälkeen olo tuntui aika pieneltä siinä vieressä.. Iida lähti jo tässä välissä laittamaan Aapoa valmiiksi, ja hetken päästä miekin lähdin tallin puolelle takaisin.

Aapon ollessa valmis alkoi taivallus pellolle. Oikaistiin yhden laitsan läpi, ja vaikka siihen olikin tallautunut jonkinlainen polku, oli hevosten jäljissä aika mielenkiintoista kävellä. Päivän kuvaus- ja ratsastuslokaationa toimi vähän kauempana oleva pelto, ja siellä pääsinkin sitten suorittamaan sen astetta mielenkiintoisemman taipaleen, kun lunta oli hetkittäin yli polvieni korkeuden.

Kaikki lumessa rämpinen oli kuitenkin jälleen sen arvoista, koska kuvista tuli ihan superkivoja!  Aika paljon päädyin taas vastavaloon räpsimään, koska tuolla pellolla oma sijoittuminen oli astetta haastavampi juttu, eikä pidempien välien tarpominen oikein innostanut.. Näillä näkymin tätä kaksikkoa olen menossa joskus uudestaankin kuvaamaan, ja kesälle tehtiin Iidan kanssa jo vähän kuvauspläänejä. Niihin suunnitelmiin palaillaan kuitenkin vasta lähempänä kesää, ja nyt keskitytään näihin menneen perjantain kuviin!

Omia suosikkeja saa taas kommentoida! Ja mainostelempa taas tänne postaukseen: jos kiinnostaa nähdä enemmänkin kuvia mun käsialaa, kannattaa pistää seurantaan @photographybytiiak!


6 kommenttia:

  1. Olet kyllä lahjakas ja hienosti kehittynyt. Matkaa toki huipullekin on vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieltä huipulta kyllä vielä kaukana ollaan, enkä usko, että mä oon sinne asti koskaan menossa..:D Mut kiitos paljon, ihanaa, että on kehitystä havaittavissa muidenkin silmään!

      Poista
  2. Tosi hienoja kuvia ja upea ratsukko !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Iida ja Aapo on kyllä hieno kaksikko :)

      Poista
  3. Ihan mahtavia kuvia oot ottanut taas kerran! Erityisesti tykkään noista kuvista, joissa lumi roiskuu ratsun jalkojen ympärillä. Näitä postauksia ehdottomasti lisää, jos joskus eksyt kuvailemaan näin upeita ratsuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Aino! Ehdottomasti oon tekemässä näitä lisää, kun nää selkeesti porukkaa kiinnostaa. Onneks on kaveripiiressä hienoja ratsukoita, joita pääsee kuvailemaan!:)

      Poista