torstai 12. huhtikuuta 2018

Faktat tiskiin - tilannepäivitystä

Viimeistä edeltävää jaksoa ollaan taputeltu koulussa päätökseen kokeiden merkeissä, ulkona paistaa suurimmaksi osaksi päiviä aurinko, ja jopa tämän pikkukylän katujen asfalttipinta on löytynyt lumen alta - tämä on testattu ihan polvi edellä kaatumisen kautta. Tällä kertaa se kevät taitaa ihan oikeasti tulla. Kuvausreissuistakin olen jo selvinnyt ilman ihan järkyttävää toppautumista, ja kuvausmotivaatio vaan kasvaa kesää kohti. Voisinkin oikeastaan omien kuulumisteni osalta sanoa, että mulla menee ihan hyvin ja koulusta selviää hengissä, vaan tämän hetkisten heppailujen tilanne vähän varjostaa tätä kevään tuomaa hyvää fiilistä.

(c) Oona Pitkonen
Tuosta päästäänkin sitten tähän itse asiaan. Ihan ensimmäiseksi: mun blogimotivaatio lähentelee tällä hetkellä pohjamutia. Toiseksi: siihen on jopa syy.

Mä en ole käynyt kohta kolmeen viikkoon ratsastamassa. Siitä taitaa olla jo kaksi viikkoa, kun huomasin tallilta tulleen viestiä, missä sanottiin ponin ontuvan ja huilailevan sen viikonlopun. Sille tielle me sitten jäätiinkin, nyt en tosin tiedä liikkumisesta, mutta ainakin ristikkäiset jalat ponilla turvottelee, eilen pääsin niitä itsekin kylmäilemään. En oikein usko, että tässä hetkeen on kyytiin asiaa, ja luonnollisesti meiltä nyt jää nuo esteharkkaritkin välistä.. Klinikalle poni on lähiaikoina lähdössä mukaan, joten eiköhän pian saada selko tähänkin asiaan! Pääasia, että pikku-Pokkis saadaan kuntoon!♥

Siinäpä se kaikessa yksinkertaisuudessaan, toivottavasti blogin hiljaisuus on nyt ihan ymmärrettävissä oleva asia. Kai se on ihan sallittua, ettei blogimotivaatiota oikein ole ponin saikkuillessa? Viime aikoina mulla ei ole oikein ollut intoa kirjoittaa mitään ylimääräisiä täytepostauksia, mutta katsellaan josko tilanne tästä parantuisi, kun kohta pääsen kuitenkin takaisin talleilujen pariin, ihan sieltä issikkapalleron kyydistäkin käsin. Kuvapostauksia aion ainakin tänne toteutella, kun olin tiistaina yhtä vakkariporukkaa kuvaamassa ja viikonloppuna pääsen paparazzeilemaan estekisoja ihan kaksin kappalein!

(c) Oona Pitkonen
Omistajalta kysyinkin jo, että voisinko tässä sitten ratsastella joitakin muita heppoja siihen asti, että Pokkis saadaan kuntoon. Alkaa nimittäin tulla jo vähän vieroitusoireita. Kisat meiltä meni tosiaan luonnollisesti peruttavaksi, mutta seuraavana viikonloppuna saan todennäköisesti jonkun toisen issikkapalleron ratsukseni. Toisaalta on ihan hauskaa päästä menemään noilla muillakin, eikä mulle ole oikeasti edes väliä, kenet mä ratsukseni saan. Jos useampi viikko mennään näin, olisi hauskaa päästä menemään useammallakin eri issikalla! Pokkista käyn tietty rapsuttelemassa ja harjailemassa tallireissujen ohella, joten Pokkiskuulumisiakin tänne blogin puolelle luvassa, jos noista tallireissuista innostun kirjoittelemaan.

Mulla alkaa nyt ihan tosi kiireinen jakso koulussa, ja tulevan kuuden viikon loppukirin jälkeen aloitan seitsemän viikon työputken, jossain vaiheessa kesää täytyy alkaa myös jo vähän bilsaaa lueskelemaan syksyn ylioppilaskirjoituksia silmällä pitäen! Autokoulukin pääsee kohta jatkumaan ajotuntien merkeissä, heinäkuun puolen välin paikkoilla olisikin jo inssin aika. Tuntuupa oudolta kirjoittaa tuo kaikki ihan konkreettisesti tekstiksi, vastahan kaikkeen tähän oli aikaa ties miten paljon. Aika menee ehkä vähän pelottavankin nopeasti.

Miten teillä on lähtenyt kevät käyntiin?

8 kommenttia:

  1. Toivottavast Pokkis saatas jo koht kuntoo :( Mut jos joskus saadaa aikataulut sopii ni saat ratsastaa vaik kolme ponipulleroo ni pääset ratsastaa❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ♥ Muttajoo katsellaan, haluun kyl tulla täs joskus kattoo uusia ponipalleroita!:)

      Poista
  2. Voi ei! :(
    Toivottavasti Pokkis saadaan mahdollisimman nopeasti kuntoon, tsemppiä!

    VastaaPoista
  3. Voi ei, harmi, että Pokkis ontuu! Toivottavasti saatte mahdollisimman pian selkoa tilanteeseen ja Pokkiksen entiselleen. Harmi myös, että teillä jäi nuo kisat väliin. Tässä itsekin olen ollut jo yli viikon käymättä tallilla omien sairastelujen takia, ja jo nyt tuntuu, että tässähän kohta tulee jotain vieroitusoireita :D Paljon tsemppiä Pokkikselle ja sulle!

    viisiaskellajia.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Mä oon onneksi päässyt useampaan kertaan viikossa tallille, mutta ratsastustaukoa on jo kolme viikkoa..:D

      Poista
  4. Harmi, että kisat jäivät nyt teidän kohdaltanne välistä. Toivotaan kuitenkin, että poni paranee ja pääsette taas pian treenailemaan! Ja ei muuten voi muuta sanoa, kun, että nämä Oonan ottamat kuvat teistä on kyllä ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tuo enää onneksi haittaa mua, yhdet kisat ovat kuitenkin "aika pieni juttu" siitä, että poni saadaan kuntoon! Lainaratsukin onneksi on nyt tälle ajalle. Ja jep, nää kuvat on ihan superkivoja!

      Poista